Perjantaina 15.6 Ressut kohtasivat Ristiinassa paikallisen ylpeyden RiPan. Ristiina osoittautui yllättävän taitavaksi joukkueeksi (yli-ikäisten MP -junnujen ansiosta) ja hallitsi ottelun alkua selvästi. Lilat olivat aika-ajoin jopa pienessä paniikissa. Ristiinan keskikenttä pyöritti peliä näyttävästi ja PEPO ei saanut omaa peliään käyntiin ollenkaan.
Ottelun ainoan maalin Ripa teki lilojen puutteellisen puolustustyöskentelyn seurauksena. Miehemme seurasi purkupallon jälkeen katseella Ristiinan miehen harhautusta ja vetoa yläpesään. Komea maalihan se oli.
Toisen puoliajan lopulla oli myös Samulla ja Martinin Mikolla paikka tasoittaa ottelua, mutta Mikko ei ole syntynyt vasuriksi ja Samun viimeistely meni pilviin.
Kaiken kaikkiaan Ristiina oli ottelussa maalin verran parempi. Reservien pelissä näkyy selvästi armeijan miesten (Mukala ja Toivonen) ja työmiesten (Lapatto, Suomalainen, TheBocha) puuttuminen. Laidoille riittää miehiä mutta keskikentälle pitäisi saada lisää pallollista osaamista ja malttia. Syyskierroksella sitten Ristiina kaatuu - se luvattiin heti pelin jälkeen.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment