Kauden toisessa harjoitusottelussa kohdattiin Simpeleen ylpeys - Kolmosen joukkue siis. Viime kaudella vastaava ottelu päättyi PEPOn voittoon 4-2.
Liekö M-Realin YT-neuvottelut vaiko pakkaset vaikuttaneet Simpeleen miesten peli-esitykseen. Vai oliko syynä se, että joukkue pelasi ensimmäisen ison kentän pelinsä? Tiedä häntä - joka tapauksessa Simpele oli kaiken kaikkiaan vaisu. Peli puuroutui keskialueelle ja välillä 16 kenttäpelaajaa löytyikin 10 neliön sisältä PEPOn pelialueella.
Ensimmäisellä jaksolla - edustuksen lainamies - VasaKottila teki puhtaan hattutempun. Ensin Mukalan vapaapotku hallitusti alas ja kärkkärillä ylämummoon - toinen maali jäi näkemättä - jotain sählinkiä rankkarialueella. Kolmas oli tyylipuhdas vastahyökkäys, jossa TradenomiKareinen pelasi Santun vapaaksi - tarkka sijoitus sisäsyrjällä ohi maalivahdin. Kaiken kaikkiaan kotijoukkueelta pirteä esitys.
Toisella puoliajalla Simpeleen ammattiylpeys heräsi ja joukkue hallitsi kenttätapahtumia. Pari kavennusmaalia syntyikin mutta kauden ensimmäinen voitto luvuin 3-2 ei itse asiassa ollut missään vaiheessa uhattuna.
Kotijoukkueessa huomiota kiinnitti erityisesti toisella jaksolla irtipäästetty Ramazan, jonka kikat ja harhautukset veivät Simpeleen vasenta pakkia kuin metrin mittaa. Joukkueelta kaiken kaikkiaan lupauksia herättävä esitys - kokoonpanosta kuitenkin puuttui moni vakiopeluri?
Kokoonpano:
Martin - Leinonen - Hietamies - Hellsten - Punkkinen - Joutjärvi - Mukala - Tiainen - Solkka - Nieminen - Vasa
Vaihdossa: TradenomiKareinen - Huhtiniemi - Rama
Maalit: Kottila 3
Syötöt: Mukala 1, Kareinen Tomi 1
Sanottua:
"en ole tehnyt hattutemppua sitten koulupelien - ja silloinkin vain pojat vastaan tytöt ottelussa" - ihmetteli SotapoliisiKottila
"Vasa ei todellakaan ole hirvi - intti ei ole kangistanut miestä ollenkaan" - ihmettelevä huoltoporras
Monday, February 26, 2007
Monday, February 12, 2007
Villisiat - PEPO Reservit 0 - 0
Kauden ensimmäiseen harjoitusotteluun TheHyypiälle matkattiin odottavissa tunnelmissa. Vastaan asettui yksi lohkon suosikeista Elimäen Villisiat. Joukkue osoittautuikin vanhempien ja nuorempien karjujen tasapainoiseksi kombinaatioksi.
Ensimmäisellä puoliajalla Villisiat hallitsivat kenties hienokseltaan pelitapahtumia mutta PEPO onnistui luomaan vaarallisemmat tilanteet. Useita hyviä paikkoja avata maalitili, mutta Selectejä ei saatu maalipuiden väliin.
Toisella puoliajalla PEPO hivenen väsähti (?) mutta Villisiat eivät saaneet yhtä paitsiomaalia(?) lukuunottamatta maalitiliään avatuksia.
Keskikentällä Hokkasen Arvi esiintyi edukseen ja KapteeniLapatto johti puolustusta - jos ei taidolla niin tahdolla. Vasemman akselin nuoriso-osasto Terävä - Kareinen kehitti muutamia näyttäviä hyökkäyksen poikasia. Kesällä sitten viedään tilanteet loppuun asti.
Lopputulos 0 - 0 vastaa pelitapahtumia.
PEPO Reservit:
Aloitus: Martin - Terävä - Lapatto - Pakhnev - Joutjärvi - Kareinen - Suomalainen - Hokkanen - Temonen - Tiainen - Nieminen
Vaihdossa: Hellsten - Leinonen - Huhtiniemi - Punkkinen - Hietamies

Subscribe to:
Comments (Atom)